Mikko Mykrä on nimitetty Hedin Automotive Oy:n toimitusjohtajaksi

8.6.2022

Laakkosen ja Hedin Automotive Oy:n välinen yrityskauppa on saatu päätökseen suunnitelman mukaisesti toukokuun loppuun mennessä.

Hedin Automotive Oy:n toimitusjohtajaksi on valittu BBA, eMBA Mikko Mykrä. Aiemmin Mykrä on toiminut Laakkosen kehitys- ja markkinointijohtajana sekä K-Autossa useissa eri johtotehtävissä. Hän vastaa tehtävässään Hedin Automotive Oy:n ja sen tytäryhtiöiden Veljekset Laakkonen Oy:n ja Bavaria Laakkonen Oy:n liiketoiminnasta.

Laakkosen autoliiketoiminnan toimitus- ja talousjohtajana aiemmin toiminut KTM Pietu Parikka on nimitetty Hedin Automotive Oy:n talousjohtajaksi vastuualueenaan yhtiön talous- ja liiketoiminnan tukitoiminnot.  

”Olen kiitollinen Anders Hedinille luottamuksesta ja tästä hienosta mahdollisuudesta. Haluamme rakentaa Suomen markkinoille uudistuvan ja kasvavan autoalan toimijan” Mikko Mykrä sanoo.

”Meillä on Mikon kanssa selkeät ja yhtenevät näkemykset autoalan tulevaisuudesta ja uudessa roolissani pystyn tukemaan yhtiön kasvustrategian toteuttamista parhaalla mahdollisella tavalla”, Pietu Parikka sanoo.

Molemmat nimitykset astuivat voimaan 1.6.2022.

Lisätiedot  

Hedin Automotive Oy

Mikko Mykrä, toimitusjohtaja, puh. 050 306 4117, [email protected]

Pietu Parikka, talousjohtaja, puh. 050 344 2886, [email protected]

Tutustu Ford-valikoimaan Ota yhteyttä

Hedin Automotive Oy on Hedin Mobility Groupin Suomen maayhtiö. Yhtiön autoliiketoiminnasta vastaavat Veljekset Laakkonen Oy ja Bavaria Laakkonen Oy, jotka myyvät vuosittain yli 25 000 autoa ja suorittavat yli 200 000 huoltokäyntiä. Hedin Automotive Oy edustaa Suomessa kahdeksaa automerkkiä: BMW, Ford, Mazda, MINI, Nissan, Opel, ŠKODA ja Subaru.

www.laakkonen.fi


Hedin Mobility Group

Hedin Mobility Group -konserni on yksi Euroopan suurimmista yksityisomisteisista autokaupan toimijoista. Konsernin palveluksessa on yli 5 000 henkilöä ja yhtiö toimii yli 200 toimipaikassa 12 eri maassa. Konsernin liikevaihto vuonna 2021 oli 2,8 miljardia euroa ja se myi yli 125 000 autoa.

Konserni edustaa yli 30 automerkkiä ja tarjoaa kaikki autokaupan palvelut sekä yksityis- että yritysasiakkaille. Liiketoimintoihin kuuluvat lisäksi Ford ja MG-merkkien maahantuonti Ruotsissa, Renault ja Dacia maahantuonti Ruotsissa ja Tanskassa, Dodge ja RAM maahantuonti Euroopassa, renkaiden ja varaosien tukkumyynti, autonvuokraamoketju Mabi Mobility, yksityisleasingyhtiö Car to GoSweden Ab, yritysleasingyhtiö Unifleet Ab sekä osaomistukset Pendragon PLC:stä ja iMove AS:stä.

www.hedinmobilitygroup.com


Tarjoukset

  • Tarjous päättyy: 31.5.2026

    UUSIEN HENKILÖAJONEUVOJEN | PUMA

    Täyssähköinen Puma Gen-E – Ford-juhlamallit huippueduin!

    Täyssähköinen Puma Gen-E –  Ford-juhlamallit huippueduin!
  • Tarjous päättyy: 31.5.2026

    UUSIEN HENKILÖAJONEUVOJEN | KUGA

    Kuga – Ford-juhlamallit huippueduin!

    Kuga  –  Ford-juhlamallit huippueduin!
  • Tarjous päättyy: 31.5.2026

    UUSIEN HENKILÖAJONEUVOJEN | EXPLORER

    Täyssähköinen Explorer – AWD-Neliveto takavedon hinnalla!

    Täyssähköinen Explorer – AWD-Neliveto takavedon hinnalla!
  • Tarjous päättyy: 31.5.2026

    UUSIEN HENKILÖAJONEUVOJEN | CAPRI

    Täyssähköinen Capri – AWD-Neliveto takavedon hinnalla!

    Täyssähköinen Capri – AWD-Neliveto takavedon hinnalla!
  • Tarjous päättyy: 31.5.2026

    UUSIEN HENKILÖAJONEUVOJEN | MACH-E

    Mustang Mach-E – Ford-juhlamallit huippueduin!

    Mustang Mach-E –  Ford-juhlamallit huippueduin!
  • Tarjous päättyy: 31.5.2026

    UUSIEN HENKILÖAJONEUVOJEN | PUMA

    Puma – Ford-juhlamallit huippueduin!

    Puma  –  Ford-juhlamallit huippueduin!
  • Tarjous päättyy: 31.5.2026

    Tourneo Connect – Hyödynnä edullinen 1,9 % + kulut rahoitus

    Tourneo Connect – Hyödynnä edullinen 1,9 % + kulut rahoitus
  • Tarjous päättyy: 31.5.2026

    Ford E-Tourneo Courier – Ford-juhlamallit huippueduin!

    Ford E-Tourneo Courier  –  Ford-juhlamallit huippueduin!
  • Tarjous päättyy: 31.5.2026

    Ford Tourneo Courier – Hyödynnä edullinen 1,9 % + kulut rahoitus

    Ford Tourneo Courier – Hyödynnä edullinen 1,9 % + kulut rahoitus
  • Tarjous päättyy: 31.5.2026

    TOURNEO | UUSIEN HENKILÖAJONEUVOJEN

    Ford E-Tourneo Custom – Hyödynnä huippuedullinen 1,00 % + kulut rahoitus

    Ford E-Tourneo Custom – Hyödynnä huippuedullinen 1,00 % + kulut rahoitus
  • Katso kaikki viimeisimmät tarjoukset Demo Cars
Katso kaikki viimeisimmät tarjoukset Demo Cars

Uutiset

Katso kaikki viimeisimmät uutiset Demo Cars